17.4.2011

Liikuntatunti


Aikoinaan tässä blogissa mietin, että paintball olisi loistava koulujen liikuntatunnille jalkapallon ja sählyn rinnalle.

Olemme selvittäneet asiaa muun muassa opetustoimesta.Yllätys yllätys esteeksi tulee raha.
Kylmä tosiasia on, että paintball-varusteet ja pallot maksavat ihan liikaa kouluille.
Mietimme myös erilaisia leasing-sopimuksia.  Esimerkkinä yhdessä vaihtoehdossa varusteet olisivat olleet meidän ja koulu olisi maksanut niistä tietyn käyttökorvauksen. Huolto olisi ollut koululta. Kaikissa vaihtoehdoissa kustannus nousi kohtuuttoman suureksi. Siis kun vertailukohteena on jalkapallo tai jokin muu perinteinen laji.

Maalia käytettäessä myös huolto on pieni ongelma. Oppilaiden kun pitää päästä suhteellisen nopeasti liikuntatunnin jälkeen seuraavalle tunnille. Maalisten esteiden ja varusteiden puhdistus vie oman aikansa.

Myös kenttä voi olla ongelma. Mennäänkö aina metsään vai pystytetäänkö esteet pihalle? Entä talvella kun on kylmä?

On se hankalaa. Täytyyhän tähän ratkaisu olla. 

Okei, vaihdetaan pallot "kumisiin" reball-kuuliin ja lasketaan lähtönopeutta ettei satu. Ei maalia sotkemassa, ei puhdistusta. Vain pallojen keräys tunnin jälkeen. Toki tässä häviää yksi lajin viehätyksestä eli maalijälki. Tuo on loppupeleissä pieni miinus, kun jännitys ja pelin tunnelma kuitenkin säilyvät.

Reballeja käytettäessä pelataan sisällä. Sisäkentäksi pystytetään vinyyliset sup'air-esteet lehtipuhaltimien avulla. Nopeaa ja helppoa. Sisäkenttää käytettäessä homma on myös ympärivuotista ja voi pelata sisäpelikengillä.
Spläts! Tässähän tuli jo monta kärpästä yhdellä iskulla.
Entäs ne tilat? Pelaaminen vaatii yli 20x30m kentän. Isompi parempi.

Raahessa on koulujen käytettävissä liikuntahalli ja esimerkiksi koulujen liikuntasalit. Pienten koulujen liikuntasalit tuppaavat olemaan pieniä paintball-kentiksi, mutta ainakin liikunhalli sopisi kokonsa puolesta. Myös sopivan kokoinen koulun liikuntasali sopii hommaan paremmin kuin hyvin.
Liikuntahallissa ongelmaksi tulee ääni. Merkkaimet ja esteisiin osuvat pallot pitävät meteliä. Esimerkiksi juoksuradalla olevat joutuisivat pitämään korvatulppia pelin aikana. Eihän se käy.
Tähän ratkaisuna on toki sähkötoimiset suhteellisen hiljaiset merkkaimet. Kuitenkin paras tilaratkaisu olisi sellainen sali, jossa saa olla omalla porukalla pelin aikana.

Yhteenvetona koulujen pelit siis onnistuisivat näillä muutoksilla:
  • Hiljaiset sähkömerkkaimet. Löytyy myös edullisia.
  • Reball-pallot. Ostettaessa arvokkaita, mutta jatkossa pelaaminen on käytännössä ilmaista.
  • Sisätilat. Esimerkiksi sopivan kokoinen liikuntasali.
  • Sup'air esteet kentälle. Käytettynä saa edullisesti.

Ei se nyt niin vaikeaa ollutkaan.

-pasi

ps. Muistakaa tulla pelaamaan 2.5. Raahen Paintball ry:n viikkopeleihin.

kuva by aerodesign.pl

2.4.2011

Tytöt vastaan pojat


Pienen tauon jälkeen palaan taas kirjoittamisen pariin. Siviilisääty muuttui välissä ja siirryin päivätyössä uuteen tehtävään. Yritän palata taas 1-2 tekstin viikkovauhtiin.

No se siitä selittelystä, takaisin paintballin pariin..


Muutaman vuoden pelejä seuranneena uskallan väittää, että tytöt ovat kovempia pelaajia kuin pojat. Ainakin puhuttaessa noin 13-17v nuorista. Kun tyttöjä on mukana, pojat ovat vaisumpia kuin "normaalisti".

Miksi näin?

Katsotaan tilannetta pelin kulun kautta. Ennen peliä tytöillä on yleensä pieni pelko päällä. Varsinkin ensimmäisessä tai ensimmäisissä peleissä. Mukana on normaalit "Sattuuko se?" ja "et sitten ammu mua" -kommentit.

Ensimmäisessä erässä on vielä mukana arkailua. Toisinsanoen tytöt totuttelevat peliin aluksi. Ensimmäisen erän jälkeen he muuttuvat täysin. Kommentit ovat nyt "Tiputin sen! Näitkö!? ", "Se yritti juosta puun taakse, mutta ammuin ja osuin siihen!!" ja sitä rataa. Innostus kasvaa ihan uusiin ulottuvuuksiin.

Seuraavissa erissä tytöt alkavat antaa pojille pataan. Innostuskin kasvaa koko ajan. Toki yleensä pelataan sekajoukkueilla, joten pojatkin saavat mahdollisuuden.
Onko tässä nyt se, että pojat alkavat pelkäämään tyttöjä (kun noin innostuvat)? Vai tuleeko tytöistä esille kunnon paintball-pelin "tappokone" ja pojat ovat tästä hämillään?
Molemmat vaihtoehdot sopivat kuvioon. Tytöt kun yleensä ovat vähän rauhallisempia kuin pojat. Pelissä heissä herää uusi puoli, mitä pojat eivät ole ennen nähneet. Ja niillä on merkkaimet, josta lentää värikuulia. Tämä taas alkaa tutisuttamaan poikien polvia ja heille tulee lievä alemmuuskompleksi.

-pasi

ps. Melkein itsekin sain emännältä huutia erään tiputuksen jälkeen. Sitä myöten en ihmettele vaikka pojat vähän himmaavat tyttöjen kanssa pelatessa.

Kuva by prozaciswack

19.2.2011

Mikä merkkain 6v-jätkälle?


Pakkaset paukkuu. Nyt on kuitenkin aika suunnitella tulevaa kesää. Pojalle on luvattu oma merkkainkin.

Tuli vain pieni ongelma. Mikä olisi sopiva merkkain tuon ikäiselle ja kokoiselle? Poika on kesällä ~6,5 vuotta ja painaa vähän yli 20 kiloa. Lisäksi on suht villi, joten ihan mikä tahansa merkkain ei käy.

Pienen mietinnän jälkeen tuli mieleen nämä kriteerit:
  1. Merkkaimen pitää olla kestävä ja toimiva. Tämä on varmasti tärkein ehto, jotta mielenkiinto pysyy yllä. Paskoilla vehkeillä ei ole kiva pelata.
  2. Merkkainpaketin pitäisi olla suht pieni eli toisinsanoen kevyt, jotta hän pystyy käsittelemään sitä ilman apuja.
  3. Toimintatapana mekaaninen puoliautomaattinen, sähkövehkeet voi olla vähän hankalia noin pienelle kytkimineen ja säätöineen.
  4. Edullinen ellei jopa halpa, 100-200 euron väliin pitäisi saada kamppeet.
Sitten KVG käytäntöön ja etsimään sopivaa pakettia.

Kevyt
Youtubessa tuli vastaan lasten paintball-pelivideoita. Niillähän on tietenkin remote-letku käytössä. Heti päästiin eroon paino-ongelmasta. Pullo kun on painavin osa merkkainta. Merkkain käteen, pullo selkään ja letku väliin. Ongelmaksi voi muodostua letku. Poika on lyhyt ja letku oletettavasti viistää maata. Voihan sen kyllä sitoa paitaan tai laittaa kulkemaan vyörenksusta.

Kestävä ja toimiva
Tippmann 98C (tai joku muu tipi) tulee tietenkin ensimmäiseksi mieleen, kun puhutaan kestävyydestä ja varmatoimisuudesta. Oman kokemuksen perusteella sitä ei tarvitse huoltaa kovinkaan aktiivisesti ja oletettavasti kestää keskivertoa enemmän kolhuja. Toisaalta ääni on melko iso ja voi pelottaa pienempiä tyyppejä.

Koko
Pieni merkkain olisi Invert Mini. Olen kuullut, että se ei kuitenkaan toimi tarpeeksi luotettavasti. Toisaalta nyt kun vaihtoehtona on myös remote-paketti, niin merkkaimen koko ei ole niin merkittävä.

Hinta
Jos oikeasti halvasta keskustellaan, niin ainoa vaihtoehto on kiinalainen merkkain. Niitä löytyy mm Savenmaalta. Varmatoimisuus ja kestävyys eivät välttämättä kuitenkaan toteudu ilman huoltotoimia.

Verkkokaupoista löytyi mm tämmöisiä vaihtoehtoja:
  1. Tippmann 98C+remote+loaderi+paineilmapullo. Hinnaksi tulee noin 250 EUR. Ihan ei päästä 200 euron hintatavoitteeseen tällä.
  2. VL Stryker aloittelijan paketti Powerplaylta. Hintaa 170 EUR. Tällä päästään hintatavoitteeseen. Merkkain vain on outo minulle, joten se hankaloittaa ostopäätöstä.
  3. ER3 aloittelijan paketti. Hinta ilmapullolla 150 EUR. Tätä voisi harkita.
  4. Käytetty Tippmann- tai joku muu paketti esim Splatwebin foorumien kautta. Hinta neuvoteltavissa. Paketille tulisi hintaa arviolta 150-200 euroa. Lisäksi voi saada pientä kivaa kaupanpäällisiksi.
Viimeisen päätöksen teemme vasta kun tulee oikeasti aika ostaa merkkain. Pojan mielipide vaikuttaa myös. Vahvimmilla on käytetty paketti. Uusi tietenkin houkuttaa, kun siihen saa takuut ja muut. Varmasti käyn asian tiimoilta keskustelut myös Powerplayn Jounin kanssa.
Tässä on pari viime viikkoa fiilistelty pelejä pojan kanssa. Tänä kesänä päästään kunnolla pelaamaan. Ikää, kokoa ja innostusta riittää. Eiköhän me tehdä siitä samantien uusi Mikko Huttunen.
-pasi

12.2.2011

Paintball, vain polttareihin?


Aikaisemmin tässä blogissa on tullut puheeksi lajin polttarimaine. Mistä semmoinen maine on saanut alkusa?

Suomessa on pyörinyt vuodesta 1994 jonkinnäköinen paintball-liiga. Kuitenkin laji on ollut extreme-lajien osastolla pitkään. Sitä myöten laji on ollut ja on vieläkin monien polttarien ohjelmassa. Vuosien saatossa lajille on tätä myöten kehittynyt polttarilajin maine.

Vasta nyt laji alkaa näyttää mainstream-lajin merkkejä. Paintballia pelataan satunnaisesti kouluissa ja kaveriporukoissa. Viikkopelejä löytyy usealta paikkakunnalta ja niin edelleen. Esimerkiksi jalkapallon kaltainen juniori- ja pelitoiminta kuitenkin puuttuu.

Siis se polttarimaine. Sehän tarkoittaa käytännössä, että isot ukot raahaavat persiinsä metsän reunaan, avaavat oluet ja käyvät ottamassa pari erää painttista. Perinteisesti tällaiset pelit ovat olleet täynnä vaaratilanteita kun jotkut porukasta päihtyvät liikaa. Joku on ottanut maskin päästä keskellä kenttää. Joku ei taas tajua enää yhtään miten se merkkain toimii. Varmistimen ja sukan käytöstä puhumattakaan.

Painttis on hieno laji. Se on myös keskivertoa kalliimpi harrastus. Ehkä polttarimaine johtuu myös siitä. Se on hieman erikoinen ja siitä saa kokemuksia. Polttarit antavat hyvän syyn käydä kokemassa jotain uutta, vaikka se maksaisikin.

Paintball ja polttarit ovat kuitenkin joka tapauksessa loistava yhdistelmä. Nykyään on tarjolla erilaisia polttaripakettejakin. Pelien järjestäjät ja vuokraajat noudattavat turvallisuussääntöjä. Näihin kuuluu myös, ettei päihtyneenä pelata. Pelien päälle sauna ja oluet ja muuta ei sitten tarvitakaan.
Yleisesti lajin kannalta olisi hyvä päästä eroon polttarimaineesta, jotta lajista tulisi suuren yleisön harrastus.
-pasi

5.2.2011

5 neuvoa hauskempaan peliin

Pelin tulee olla hauskaa. Tässä minun neuvoni hauskempaan peliin.

1. Ole hullu
Pelissä tulee olla hullu. Tällä tavoin saat pelistä enemmän kiksejä.

Se tarkoittaa muun muassa, että et jää esteen taakse odottamaan, että pallosade loppuu. Voi olla, että se ei lopu. Odottelet sitten esteen takana koko pelin ajan. Tylsää. Paljon hauskempaa on kun pompit esteen takaa ja ammut takaisin. Tai vaihdat asemia jossain järjettömässä välissä. Hullulla on suurempi riski tippua, mutta hullulla on hauskempaa.

2. Liiku!
Liikkumalla saat parempia paikkoja tiputtaa toinen. Samalla sekoitat vastustajan pakkaa, kun ne eivät tiedä missä olet. Spurtteja ottamalla irtoaa enemmän adrenaliinia ja sinulla on hauskempaa. Paremmista paikoista saat todennäköisimmin tiputuksia.

3. Maalaa läheltä
Roikkujen ampuminen on tylsää. Hauskempaa on liikkua lähelle ja pistää tiukkaa sarjaa läheltä. En tarkoita, että pitäisi ampua metrin päästä, mutta läheltä kuitenkin.

4. Pelaa tiimin kanssa
Sooloilulla saatat välillä tiputtaa ukon tai pari, mutta loppupeleissä se on tylsää. Kun tiputat samat ukot oman tiimin kanssa, kaikilla on hauskempaa.

5. Kerro taistelutarinoita
Pelikokemuksesta tulee paljon hauskempi, kun kerrot tiukoista tilanteista pelikavereillesi. Ja myös keskustelet muiden kanssa heidän tarinoistaan. Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo vai miten se meni.
Netti on täynnä pelitaktiikoita. Hauskuus on kuitenkin pääasia, jotta harrastus jatkuu.
-pasi

28.1.2011

Sairaan siistiä touhua!


Kevätkin kohta koittaa, joten alkaa pelijalkaa vipattamaan.

Miksi pelijalkaa vipattaa? Mikä on se juttu tässä lajissa?

Se on tietenkin tajuttoman jännää!
Kun aloitushuuto "PELI KÄY!" kuuluu, kuulaa lentää ja saat juosta ensimmäiselle esteelle siellä seassa niin paljon kuin jaloista lähtee. Kaikista parasta on kun pääsee sinne esteen taakse ilman osumaa.

Merkkaimen nakutus!
Siinä on vaan sitä jotain kun merkkain paukuttaa vieressä "tak-tak-tak, tak-tak-tak" ja pallot lentää kaaressa vastustajaa kohti.

Varusteet on vaan niin siistejä!
Pelihousujen polvitoppaukset ja JT:n logot reisissä on makia astella kentälle. Merkkaimessa on tietenkin force-loaderi ja hieno piippusukka. Sitä on niin paintball-pelaajaa että. :)

Tähtäily eli esteen takaa pomppiminen (Tälle on joku kilpatermikin).
Tarkoitan sitä hetkeä kun päätät tulla edes hieman esteen takaa esiin ja annat täyslaidallisen palloa vastustajaa kohti! Vielä kun saat osuman, niin päivä on kruunattu.

Pallon väistäminen!
Kun tähtäillessäsi huomaat, että vastustaja ampui jo. Sitten kuitenkin kerkeät mahtavalla tuurilla juuri ja juuri väistämään pallot ja menemään takaisin piiloon. Aivan upea tunne.

Edelliseen liittyen ohi lentävien pallojen viuhuna!
Tämä ääni kuuluu kun olet esteen takana piilossa ja odotat sopivaa hetkeä ampua takaisin. Esimerkiksi makaat sopivan matalan esteen takana selällään ja vedät mahaa sisään ettei vain pallo hajoa.

Pallon saaminen vastustajan maskiin!
Nojoo, päähän ampuminen ei ole suositeltavaa. Täytyy kuitenkin myöntää, että headshot on parasta. Keskelle linssiä. Siihen se ei edes satu.

Pelien tunnelma
Pelikavereissa on parasta niiden maalaaminen kentällä. Tottakai myös taukopaikalla vaihdettavat pelikokemusten ja kuulumisten vaihdot ovat mukavia hetkiä.
Tuossa on mainittu suurin osa niistä jutuista miksi olen niin koukussa lajiin. Uskon, että moni muukin nuo allekirjoittaa.
Kentillä nähdään.
-pasi

22.1.2011

Haluatko maistaa?

Värikuulat herättävät mielenkiintoa peleissä.

Mistä ne on tehty?
Itse aina sanon, että kasviöljystä ja elintarvikeväristä. Tuli tätä kirjoittaessa mieleen, että ei kyllä ole tullut tarkistettua tätä asiaa mistään.
Täysin luotettavaa faktaa ei löytynyt pikaisella haulla netistä, mutta Wikipedia auttaa. Sieltä lainaus: "..koostuvat elintarvikeväristä, limettihedelmästä, liivatteesta, PEG:istä (polyetyleeniglygolista) ja vedestä."

PEG herätti mielenkiintoni. Mitä ihmettä tuo tuommoinen on? Googlesta löytyi tutkimus, joka kertoo, että "Polyetyleeniglykoli ilman elektrolyyttejä tehoaa lasten ummetukseen ja ulosteen pidätyskyvyttömyyteen." Sitähän ei tiedä kuinka lähellä pallossa oleva PEG on tutkimuksessa käytetyn kanssa. Kuitenkin hyvällä tuurilla suoli voi toimia niillä, jotka kuulia napsii.

Onko ne myrkyllisiä?
Pallot eivät ole myrkyllisiä.

Lähteekö väri pesussa?
Ainahan sanotaan, että lähtee se. Kyllä, muttei joka kerta ensimmäisellä pesulla. Vaatteeseen saattaa jäädä valkoinen jälki pesun jälkeen. Kuulissa on välillä ollut vähän äkäisempää väriä eikä se tahtonut lähtä pois edes käsistä. Suosittelen laittamaan pelivaatteet likoamaan heti pelin jälkeen.

Haittaako, jos väriä menee suuhun?`
Kuten edellä mainittu, kuulat eivät ole myrkyllisiä, joten niitä voi syödä eikä kuoren tai värin meneminen suuhun ole vaarallista. Pallot vain eivät ole kovin hyvänmakuisia. Suoraan sanottuna maku on sikamaisen paha.
Peleissä yleensä nuoremmat kaverit haluavat maistaa kuulia. Toki olen aina antanut maistaa ja joskus jopa kehottanutkin. Ilmeet ovat joka kerta näkemisen arvoisia.
Viime vuonna pidimme esittelytilaisuuden eräällä koululla Raahessa. Meillä oli tarkkuusammuntakoju pystyssä ja porukka kävi ryhmissä ampumassa. Samalla pidimme lajiesittelyä ja maistatimme kuulia. Pojathan alkoivat usuttamaan toisiaan syömään palloja. Jossain vaiheessa oli puolenkymmentä ukkoa sylkemässä teltan takana pallon palasia suustaan. Muutama kirosanakin taisi päästä. Ja meitä nauratti.

-pasi

15.1.2011

Kuka pelkää sinistä kuulaa?


Monesti uusia pelaajia houkutellessa kuulee:
-"se osuma sattuu, en minä uskalla".

Onko tämä pelko aiheellista? Sattuuko se osuma oikeasti?

Jos täysin rehellisiä ollaan, niin kyllähän se voi sattua. Lujastikin, jos oikeaan paikkaan osuu.

Mutta

Yleensä ei.

Kun laitat peliin oikeat vaatteet, suojaat herkimmät alueet eli kaulan, pään, päälaen ja kädet, niin olet aikalailla turvassa.

Mistä tämä pallon pelko sitten johtuu?
Yksi on varmasti se, että ihmisille ovat tuttuja vain pahimmat painttisvauriot. Netissä liikkuu kuvia hurjista mustelmista. Ne ovat kuitenkin harvinaisia.

Toinen on isolla todennäköisyydellä aloittelevien pelaajien hurrjaakin hurjemmat taistelutarinat. Näitä tarinoita yleensä höystetään sievästi. Osumia ja kipua liioitellaan. Kerrotaan vain ja ainoastaan ne osumat ja pahimmat tilanteet.
Otetut osumat ja tiputukset jäävät pelistä päällimmäisenä päähän. Niissä tilanteissa kun se adrenaliini tuppaa virtaamaan eniten.
Edellistä pahempi pelon lietsoja on oikeasti kipeän osuman saaneen pelaajan tarinat. Siihen kun lisätään mukavan näköinen mustelma, niin soppa on valmis.

Olen itse ollut mukana peluuttamassa arviolta 400-500 eri henkilöä, mahdollisesti enemmänkin. Oikeasti kipeän osuman saaneita on tuossa joukossa muutama. Nekin johtuvat puutteellisesta suojauksesta.
Mielestäni tervettä pelkoa saa olla, mutta se ei saisi estää uusien juttujen kokeilemista.
Yleensä osuma vain nipistää hieman eikä jää kipeitä mustelmia.

Sattuuhan se pyörällä kaatuminenkin.

-pasi

12.1.2011

Paintball julkisesti


Paintball on välillä esillä julkisissa tiedotusvälineissä. Niin positiivisesti kuin negatiivisestikin. Onpa kilpapeliä näytetty jopa ex-Urheilukanavalla. Tv2 ja YleX ovat myös aikojen saatossa kunnostautuneet uutisoinnissa.

Hyvät jutut tietenkin antavat lajille tarvittavaa näkyvyyttä ja huonot saisivat loistaa poissaolollaan.

Positiivisia
Yle.fi jutussa lyhyt esittely Kokkolalaisesta Los Lobos-joukkueesta. Juttu on 2010 syksyltä. Linkki

Turun sanomissa Huvilupa Oy:n peli toimittajan kokemana vuodelta 2009. Löytyy useampi kuvakin. Linkki

Raahelaisessa juttu 2008 syksyllä Vihannin nuorisotilan avajaisissa järjestetyistä peleistä. Linkki.

Lapin Kansassa uutinen Rovaniemen Paintball-hallista. Linkki

Yle.fi:ssä juttu Kouvolan nuorisotoimen pelistä. Henkilökohtaisesti en pidä siitä, että puhutaan värikuulasotapeleistä, mutta hyvä juttu kuitenkin. Linkki

Nokian Uutisissa juttu Steelnuts-joukkueen menestyksestä 2010 keväältä. Linkki

Pohjolan-Sanomissa juttu Simon pelistä 2009. Linkki

Kalevassa Alppilan paintball-kentästä uutinen 2008 keväältä. Linkki

Keski-Suomalaisessa juttu Mikko Huttusesta vuodelta 2009. Linkki

Negatiivisia
Turun sanomat uutisoi koulussa hämmennystä aiheuttaneesta merkkaimesta. Linkki

Keski-Suomalaisessa samankaltainen uutinen. Kyseinen värikuulapyssy on oletettavasti kuitenkin airsoft-pistooli. Linkki

Loppupeleissä netistä ei pikaisella vilkaisulla löytynyt kovin montaa negatiivista juttua. Se on mielestäni vain hyvä asia lajin kannalta. Ilmeisesti negativiiset jutut pysyvät kuitenkin lehtien ja netin yleisönosastoilla eli ovat yksityisten ihmisten kirjoittamia eivätkä lehtien ns oikeita juttuja.
Laji tarvitsee lehtijuttuja ja muuta julkisuutta yhä enemmän, jotta lajille saadaan lisää harrastajia. Yhtenä keinona voisi olla julkkisten ja päättäjien haastaminen peliin. He voisivat sitten kertoa kokemuksistaan eteenpäin.
Juttuja on varmasti lisää paljonkin netin syövereissä. Pyydänkin sinua kertomaan tietämästäsi jutusta kommenttina.

-pasi

8.1.2011

Onko paintballista sotaleikiksi?

Paintball ja Airsoft ovat samankaltaisia lajeja, jotka kilpailevat osin samoista harrastajista.
Miksi vain paintballia verrataan sotaan ja toisten tappamisen opetteluun?
Paintball-välineet eivät näytä pätkääkään armeijan pyssyiltä. Normaalissa metsäpelissä vaatteet voivat olla maastopukuja. Kilpakentillä on käytössä pelipaidat ja muu asiaan kuuluva vaatetus. Pelitkään eivät ole yleensä mitenkään sidoksissa sotaan tai armeijaan.

Paintball, kilpapelaaja

Entä airsoft, joka on yleisesti hyväksytty noin 10-15-vuotiaiden vanhempien keskuudessa. Kukaan voi tuskin kiistää sitä tosiasiaa, että nämä jätkät näyttävät sotilailta.

Oulun hiukkavaaran kentällä tuli kerran softaajia vastaan. Se oli uskomaton näky. Pikkujätkät olivat kuin suoraan Al-Gaidan leiriltä. Välineet olivat tarkkoja kopioita oikeasta elämästä. Puvut ovat maastoon sulautuvia, esimerkkinä tarkka-ampujan nallepuku. Alkoi jo pelottamaan.

Airsoft, tarkka-ampuja

Molemmat lajit ovat mielestäni hyviä liikuntamuotoja eikä minulla henkilökohtaisesti ole mitään airsoftia vastaan.
Lajeihin suhtautuminen yleisesti on mielestäni kuitenkin ristiriitaista. Tulisiko paintballin yleistä asemaa parantaa vaihtamalla nykyiset värikuulamerkkaimet esimerkiksi RAP4:n tekemiin milsim-merkkaimiin?
-pasi


5.1.2011

Paljonko maksaa?



Paintball-harrastuksen hinta varmasti mietityttää aloittavaa pelaajaa. Tässä lyhyt tietopaketti.

Satunnainen paintball
Yleensä harvoin pelaavalle paras vaihtoehto on vuokrata välineet. Hinnoittelutyylejä on monenlaisia. 500 kuulan setti kuitenkin asettuu yleensä aina välille 35-45€/kerta. Pakettiin voi kuulua haalarit, rintapanssarit ja muuta kivaa.

Viikoittaiset pelit voi olla 20-30€/kerta, mutta kuulia on yleensä vähemmän halvemmissa paketeissa.

Omat välineet
Seuraavaksi tietenkin haluat omat välineet. Niinkuin monessa muussakin harrastuksessa, Paintball-varusteisiin saat myös kulumaan kaikki rahasi.

Peruspuoliautomaattipaketin saa karkeasti 300 eurolla. Riippuu vähän mitä haluaa laittaa. Sinun ei kannata kuitenkaan hankkia ihan mitä tahansa halpavälineitä, ettei kiinnostus lopahda merkkaimen takia. Kannattaa selata esimerkiksi Splatwebin foorumeita ja OMV-palstaa, jos sieltä löytyisi sopiva paketti. Kalliimpaa kilpatason merkkainta en suosittele ensimmäiseksi omaksi mutkaksi.

Itse hankin ensimmäiseksi merkkaimeksi Tippmanin puoliautomaatin (98C). Myöhemmin laitoin siihen e-kahvan ja muuta kivaa lisäosaa. Tuon jälkeen laitoin vanhemman kilpamerkkaimen, jolla sain tulinopeutta ja hiljaisen äänen. Moni sanoo tähän heti, että älä nyt tipiä mene suosittelemaan, mutta minusta se on suhteellisen huoltovapaa ja varmatoiminen kampe.

Aktiivinen kilpapelaaminen
Tämä on sitten sitä ihan oikeaa Paintball-urheilua. Suomesta löytyy 3 divaria ja SM-liiga.

Kustannuksia tulee pääasiassa kuulista ja pelimatkoista. Tietenkin pitää olla uusimmat ja hienoimmat merkkaimet ja varusteet, että pärjää. Toki muistaakseni Jämsän Paintball:n kaveri ainakin yhteen väliin pelasi Tippmanilla kilpaakin.

Pikaisella laskutoimituksella aloitukseen saa menemään vajaa pari tonnia, jos ei oteta sponsorihommia huomioon. Tuolla saa kunnon kilpamerkkaimen ja siihen kuuluvat pullon, loaderin, pullocoverin ja muun tarvittavan.

En sano kuitenkaan, että kilpapelaamisen aloittamiseen on pakko käyttää paljon rahaa. Voit aloittaa perusvälineillä ja homman edetessä voit sitten laittaa parempia varusteita.

Kuulakustannuksia tulee maalilla harjoitellessa aika reilusti. Ajatellaan, että harjoittelette kerran viikossa. Kuulaa menee laatikollinen (parempi pallo maksaa ehkä 40-50€/ltk). Palloista tulee siten tuolla harjoitusmäärällä jo pari sataa euroa kuussa. Nykyisin tosin reball-kuulilla harjoittelu on yleistymässä, joten kuulakustannus tulee pienenee sitä myöten.
Kuulostaa paljolta, mutta vertaappa kustannuksia esimerkiksi jääkiekkoon, golfiin tai ratsastukseen.
-pasi

28.12.2010

Nuorisotoimintaa


Pienen joulutauon jälkeen takaisin kirjoittelun pariin.

Tuli tuossa mieleen eräs nuorisotoimen leirillä järjestetty peli. Tämä oli ensimmäisiä Raahen nuorisotoimen kanssa järjestettyjä tapahtumia. Oli syksy ja ensimmäiset pakkaset päällä. Lännenrannalla oli pääasiassa 13-17v tyttöjä ja poikia valmiina peliin. Useimmille tämä oli ensimmäinen pelikerta.

Peli taisi olla Raahen Paintball ry:n alkuaikoina, koska olimme hankkineet peliä varten Tippmannit hiilidioksidipulloilla. Hiilidioksidi ja kylmä ilma eivät sovi kovin hyvin yhteen, joten merkkaimet tuppasivat jäätymään.

Pelin alussa tietenkin käytiin säännöt ja turvallisuusjutut läpi, ettei saada silmiä puhki. Pojat olivat tohkeissaan ja tytöt ainakin sanojensa mukaan vähän peloissaan. Osumat taisivat jännittää.

Pelasimme Bomban vieressä olevassa metsässä, jota muun muassa partiolaiset käyttävät leiriytymiseen. Puut ovat siellä harvassa ja suurin osa vielä aika ohuita. Lisäesteitä ei vielä tuolloin ollut käytössä.

Parin ensimmäisen erän jälkeen kommentit olivat tyyliin "Mahtavaa! milloin pääsee takaisin kentälle?" Pojat olivat edelleen tohkeissaan. Tytöt alkoivat innostua.

Pelin edetessä pari merkkainta lopetti yhteistyön, mutta se ei pelitunnelmaa haitannut. aloimme kierrättää merkkaimia ja pelaajia oli vaihdossa aina yksi tai kaksi. Tunnelma ja vauhti vain kasvoivat. Pelitilanteista kertovat "sotajutut" alkoivat lentää taukopaikalla.

Yksi pelitilanne pitää myös kertoa. Bomban vieressä kentällä on pari mökkiä. Toisen puolen pelaajat tähtäilivät mökkien suojissa yhdeltä kulmalta. Mökin suojissa olevat eivät tienneet mitään, kun vastapuolen ukko juoksi mökkien toiselta puolelta takapuolelle ja tiputti molemmat. Tippuneiden suusta kuului pari ärräpäätä. Molemmilla oli selässä komeat maalijäljet.

Loppupuolella tyttöjä ei enää pelottanut. Pojat juoksivat melkein karkuun.

Erään tytön lausahdus jäi mieleen:
Tämä tyttö sanoi: "Olipa hyvä, että en lähtenyt juomaan"
Tuo kommentti on syöpynyt takaraivooni ja siitä on keskusteltu monet kerrat. Osaltaan tuon kommentin takia aloimme ry:n kautta olla mukana päihteettömyyden edistämisessä.

Paintball on siis parempaa ajanvietettä kuin ryyppääminen.

-pasi

Hyvää uutta vuotta kaikille!

17.12.2010

Suojaus kohilleen

Simon pelissä maverickin kanssa.

Yleinen kysymys vuokrapeliin tulevalla on, että mitä sinne pitää laittaa päälle. Avaan tässä metsäpelivarustusta suojauksen kannalta.

Yleinen vaatetus
Väri lähtee pesussa eli sen kannalta on melkein sama minkälaiset vaatteet sinulla on päällä. Ykkösiä en kuitenkaan suosittele laittamaan peliin.

Kerrospukeutuminen on tässäkin lajissa kaiken a ja o. Vaatetuksen määrä riippuu tietenkin vuodenajasta, mutta kerrospukeutumisella pärjää. Ennen peliä ja tauoilla yleensä joudutaan seisoskelemaan. Silloin tarvitaan enempi vaatetta. Pelin aikana voi tulla kunnolla hiki, joten vaatetta joutuu vähentämään. Paksuilla vaatekerroksilla lämpöä ei pysty säätämään kunnolla.

Jalat
Kenkien pitäisi olla sellaiset, että niillä voi juosta maastossa. Kumisaappaat käy, mutta eivät ehkä ole parhaimmat juoksemiseen. Talvella niissä tuppaa tulemaan kylmä jaloille. Lenkkarit menettelevät kuivalla kelillä eli lähinnä kesällä. Vaelluskengän tyyliset kengät soveltuvat mielestäni parhaiten pelaamiseen. Itselläni on tosi vanhat kumikengät, joissa varsi on vetää hylkivää kangasta ja jalkapöydästä alaspäin kumisaappaan tyylinen. Sisällä on huopavuori. Niitä on jo vähän korjailtu ilmastointiteipillä, mutta hyvin ne vielä menee.

Pääasia on siis, että voit juosta ja kengät ovat hyvät jalassa. Märällä kelillä suosittelen vettä hylkiviä kenkiä.

Kädet
Käsineiksi käy oikeastaan kaikki missä on etusormi erikseen ja se sopii vielä merkkaimen liipaisinaukkoon. Talvella paksummat ja kesällä ohuemmat. Paksummat käsineet suojaavat sormiasi kivuliailta osumilta.

Kaula
Suosittelen laittaamaan päälle korkealla kauluksella olevan paidan tai takin. Jos et omista sellaista, huivi tai vastaava käy myös. Paljaalle kaulalle tulleet osumat ovat yleensä todella kivuliaita. Simon pelin kaulaosumasta voit lukea kirjoituksesta "Saako päähän ampua?".

Haaraväli
Jos olet mies, suosittelen munasuojia tai muuta toppausta. Olen nähnyt liian monta alapäähän osuman saanutta äijää valittamassa kentällä. Omakohtaistakin kokemusta on.
Naisilla on onneksi luu osuman edessä, joten osuma ei varmaankaan satu niin paljon. Tästä asiasta ei ole ollut oikeastaan puhetta, joten en osaa tarkemmin sanoa.

Rinta
Naisten pitäisi pitää huolta rintojen turvallisuudesta. Nänniosuma ei varmasti ole kiva. Nykyään joillain vuokraajilla on rintapanssareitakin, mutta ne taitavat olla ainakin yhdistyksillä melko harvinaisia. Jos rintapanssaria ei ole käytettävissä, laita paksumpi vaatekerros tai paksummat rintaliivit peliin.

Pää
Maski suojaa otsan, mutta kiinnitä huomiota päälaen ja niskan suojaukseen. Talvella, miksei kesälläkin, pipo on hyvä. Kesällä lippalakki on parempi. Lippa suojaa niskan hyvin. Huivi tai vastaava toimii myös.
Vanhoina hyvinä aikoina pelattiin t-paita päällä. Silloin sitä taisi olla pikkuisen hullu, kun osumat ei tuntuneet missään. Nyt vanhempana osuma on jo alkanut vähän mietyttään ja pitää olla vähintään pitkähihainen päällä.
-pasi

12.12.2010

Peliä järjestämään


Aikaisemmin kerroin ensimmäisestä pelistäni. Jäin silloin ekalla kerralla koukkuun, joten muutama vuosi myöhemmin järjestin ensimmäisen pelitapahtuman kaveriporukalle. Olisiko ollut vuonna 2002 talvella.

Silloin Suomessa oli vuokraajia paljon vähemmän kuin nyt. Netin kautta löytyi muutama vuokraaja. Päätimme ottaa kamppeet Oulusta joltain videovuokraamolta, nimeä en muista.

Kaverini kanssa soittelimme muun kaveriporukan läpi ja saimme kasaan kymmenkunta pelaajaa. Varmistusten jälkeen tilasimme välineet. Hintataso oli suurinpiirtein sama kuin nykyään.

Haimme välineet Oulusta edellisenä päivänä. Illalla piti täpinöissään testata miten se kuula lähtee. Siinä huomattiin, että eihän osa merkkaimista toimikaan. Hädissään muutaman puhelun jälkeen ajettiin vielä Ouluun vaihtaamaan merkkaimia toimiviin.

Pelipäivänä oli muistaakseni pakkasta jonkin verran. Pikkaisen hirvitti miten äijien käy. Jäätyminen pidettiin merkkainten osalta kurissa pitämällä ne lämpimässä autossa pelien välissä. Nuotio ja pelit piti ukot sulana.

Kenttänä meillä oli Honganpalon hevostallien läheisyydessä oleva metsäalue. Peli keskittyi pääasiassa metsässä kulkevan polun varteen. Isommat puut ja kivet antoivat hyviä suojia. Osa porukasta päätti kastella itsensä ja kömpi suhteellisen tiheässä metsässä. Muistaakseni yksi kaveri sai tiputettua aina pari ukkoa siinä tien varressa.

Taktiikoita hiottiin aina aloituspaikoilla. Yleensä ne epäonnistuivat. Pelasimme eliminointia eli kun toisen puolen ukot on tiputettu, niin erä päättyi. Erien välissä käytiin vilkasta keskustelua pelin kulusta ja miten kukanenkin oli edennyt ja ketä osunut. Tauot venyivät välillä pitkiksikin, mutta ei se menoa haitannut.

Pelasimme kolmisen tuntia. Pelin jälkeen mentiin vertailemaan mustelmia Raahen Tekun vanhaan saunaan. Viimeisen kerran käytiin saunassa aamuviideltä.
Moni tässä pelissä olleista kavereista on mukana Raahen Paintball ry:ssä tai käy peleissä muuten vaan. Koukkuun jäivät.
-pasi

5.12.2010

Paintball-varusteiden lyhyt oppimäärä, osa 4

Pullot

Nykyään merkkaimissa käytetään kaasuna pääasiassa paineilmaa hiilidioksidin sijaan. Tämän takia käsittelen tässä vain paineilmapulloja.

Niinkuin kaikkea muutakin, pulloja löytyy laidasta laitaan.

0,8l alumiinipullo

Yleisin pullo harrastajien keskuudessa on 0,8l alumiinipullo. Pullon paine on maksimissaan 3000psi eli noin 230 baria. Paine rajoitetaan merkkainta varten pullon suussa olevalla regulaattorilla joko 850psi tai 400 psi merkkaimesta riippuen. Tämä pullo on halvin ratkaisu merkkaimen paineistukseen. Yhdellä täytöllä ampuu yleisesti noin 500 palloa riippuen paljonko merkkain syö ilmaa.

1,5l hiilikuitupullo

Jokaisen vähänkään perehtyneemmän paintball-harrastajan märkä uni on saada omaan merkkaimeensa hiilikuitupullo. Kooltaan hiilikuitupullot ovat yleensä 1,1 tai 1,5 litraa. Paine on koon myötä isompi 4500psi eli noin 310 baria. Isommalla pullolla saa yhdellä ilmatäytöllä ammuttua enemmän kuulaa. Tämä on erityisen tärkeää kilpapeleissä, joissa kuulaa saattaa mennä tuhansia erää kohti. Isoissa pulloissa käytetään hiilikuitua, koska vastaavankokoinen alumiinipullo painaisi kohtuuttoman paljon merkkaimen perässä.

On olemassa myös todella pieniä 0,2l pulloja, mutta näitä en ole nähnyt käytettävän vielä. Ne sopivat vähän ilmaa käyttäviin merkkaimiin. Pieni koko vähentää merkkainpaketin painoa ja sitä myöten helpottaa pelaamista. Yhtenä käyttökohteena tulee mieleen paintball-pistoolit.

Alla muutama yleinen pulloihin liittyvä asia.
  • Pulloissa oleva varoventtiili estää ylitäytön ja pullon räjähtämisen.
  • Pullot koeponnistetaan tietyin väliajoin turvallisuussyistä. Yleisenä ohjeena ja sääntönä on, että leimaamattomalla pullolla ei pelata.
  • Pullot täytetään tarkoitukseen tehdyllä täyttölaitteella joko sukelluspullosta tai kompurasysteemistä.
  • Pulloihin on olemassa suojapussi, jota kutsutaan pullocoveriksi.
1,1l hiilikuitupullo pullocoverilla varustettuna

Henkilökohtainen valinta tähän asti on ollut normaali 0,8l alumiinipullo, mutta tietysti ajatuksissa on aina ollut hankkia se hieno hiilikuitupullo.

-pasi

28.11.2010

Faktat kehiin


Kävin läpi aikaisemmin mainitsemaani Rami Kääriäisen ja Ville Ranta-Maunuksen tekemää tutkimusta "Paintball liikuntalajina" vuodelta 2009.

Ensimmäiseksi täytyy sanoa, että tutkimus on erittäin hienoa faktaa lajin puolesta!

Nyt Sinä, joka touhuat paintball:n parissa hophop lukemaan tuo tutkimus. Saat siitä faktaa puheittesi perustaksi, kun seuraavan kerran joku tulee puhumaan "humalassa tapahtuvasta ihmisten tappamiseen opettelusta" ja paintballista samassa lauseessa.

Oli muuten mahtava todeta tutkimuksen tukevan omia ajatuksiani paintballin liikuntapuolesta täysin. Tässä tutkimuksen yhteenveto-osiosta pari merkittävää toteamusta:

"Mielestämme laji voisi sopia hyvin esimerkiksi inaktiiviselle nuorelle, joka viihtyy tietokonepelien maailmassa. Nuorten inaktiivisuus on mielestämme yhteiskunnallisesti merkittävä kysymys, johon tulisi tarjota erilaisia mahdollisuuksia. Aktiivisten urheiluseurojen tulisi tarjota terveysvalistusta, sekä antavat terveitä elämäntapaohjeita."

"Paintball lajissa on fyysisen kunnon kehittymisen lisäksi paljon hyviä ominaisuuksia. Näitä ovat esimerkiksi tasapaino, tilanhahmotus, tilanhahmotus liikkeessä, etäisyyksien hahmottaminen, keskittymiskyky sekä dual-tasking. Ryhmäominaisuutena lajissa korostuu tiimityöskentely, avoimuus, ja paineensietokyky. Pelipäivään kuuluu osana myös sosiaaliset hetket erätauolla. Mielestämme juuri siksi paintball sopii hyvin esimerkiksi tyky- toimintaan ja edistämään työyhteisön hyvinvointia."

Tutkimus vahvistaa pohdintani "Liikuntaa itikoille" ja "Paintball, uusi CS"-kirjoituksissani. Lisäksi tuossa mainitaan hyvänä huomiona tyky-toiminta. Tulosten perusteella voi sanoa, että laji sopii toimintaan täysin.
Uskon, että tämän tutkimustuloksen perusteella yhdistykset ja yritykset voivat muuttaa yleisen käsityksen paintballista urheilulajin suuntaan. Nykyisin yleinen käsitys vähän varttuneemman porukan keskuudessa pyörinee ukkoporukoiden sotaleikkien ja kaljanoton välimaastossa.
Vielä kerran, hienoa työtä jätkät!
-pasi

ps. Tutkimus löytyy täältä
pps. R.I.P. C.A.M.O Paintball ry (ilmeisesti jo alkuvuodesta)

Paintball, uusi CS?


Uutisissa ja lehdissä kerrotaan vähintään joka kutsuntojen yhteydessä miten nuorten kunto rapautuu jatkuvasti. Yhdeksi selitykseksi tarjotaan aina tietokonepelit. Tietokonepeleilläkin tarkoitetaan yleensä CounterStrikea tai muuta vastaavaa. Toisinsanoen räiskintäpelejä. (Toki WoW taitaa olla vahvoilla, mutta jätän sen nyt tästä pois)

Tämä asia alkoi häiritsemään sen verran, että piti tehdä siitä lyhyt analyysi. Eli. Nuoret pitää saada liikkumaan, pois tietokoneen äärestä ja ulos hengittämään raitista ilmaa. Se millä tämän saa toteutumaan on tarjota heille mielekkäämpi vaihtoehto.

Mietin sitten mitä paintball on. Ensinnäkin sitä pelataan ulkona eli sillä saataisi nuoret ulos. Pelissä juostaan, väijytään, pompitaan, hypitään sekä ryömitään ja kontataan. Laji on siis erittäin hyvää liikuntaa.

Se mikä nuoria pelissä oikeasti kiinnostaisi on se, että he pääsevät ampumaan toisiaan värikuulilla. He ovat leikkineet ampumaleikkejä pienestä pitäen, joten asiassa ei sinällään ole mitään erikoista. Kentällä ollessa, esteen takaa pomppiessa, esteeltä toiselle juostaessa ja kaveria tähdättäessä pelistä saa myös kunnon adrenaliiniruiskeet. Pelissä he tekevät myös tiimityötä oikeasti. Toisten merkkaaminen, tiimityö ja sävärit ovat samankaltaisia kuin räiskintäpeleissä, mutta nuori pääsee kokemaan sen kaiken itse eli niin sanotusti "luonnossa".

Edellisen perusteella voin helposti todeta, että paintball on se juttu, joka voisi korvata tietokonepelit nuorten pääharrastuksena.
Paintballin avulla Suomen nuorison kunto saadaan nousemaan vanhojen hyvien aikojen tasolle ja uutisotsikot kääntymään toisinpäin.
-pasi

ps. Tänään Oulaisten Matkanivassa pelattiin pelien lopuksi isi vastaan poika-erä ihan kahdestaan. Jos pojalla ei olisi kuulat loppuneet, olisin saanut aika paljon maalia naamaan.

24.11.2010

Paintball-varusteiden lyhyt oppimäärä, osa 3

Loaderit

Tämä on se ihmeellisen muotoinen kapistus merkkaimen päällä. Loaderia voisi kutsua esimerkiksi pallosäiliöksi. Loaderin päätehtävä on pitää yleensä maksimissaan 200 palloa vähän aikaa mukana ja antaa niitä merkkaimelle, joka laittaa niitä eteenpäin. Luukusta laitetaan lisää palloa kun loaderi alkaa tyhjenemään.


Perusloaderi

Perusloaderi on luukulla varustettu säiliö ilman erikoisempia kikkailuja. Tästä perusloaderista pallot tippuvat putkea pitkin ns painovoimaisesti merkkaimelle. Perusloaderin hinta on muutamista euroista kymppiin.

Sekoittava loaderi

Sekoittava loaderi on muuten samanlainen, mutta on varustettu moottorilla ja pallojen seassa pyörivällä siivekkäällä rattaalla. Pyörivillä siivillä ehkäistään syöttökaulan tukkeutumista. Jos syöttökaula menee tukkoon, merkkaimesta ei tule palloa. Tällä saadaan myös lisää pallon syöttönopeutta. Siipiä pyöritetään yleensä syöttökaulassa olevien "silmien" avustuksella, jotka katsovat onko kaulassa palloa vai ei. On olemassa myös äänellä toimivia malleja. Tämmöisen hinta alkaa parista kympistä.

Syöttäviä loadereita

Syöttävä loaderi eli force-loaderi on edellisestä vielä kehittyneempi malli. Palloille on yleensä tehty kaukalo ja "kulku-ura". Palloja tavallaan työnnetään koko ajan merkkaimelle päin. Näin saadaan paljon lisää syöttönopeutta nopeille kilpamerkkaimille. Force-loaderit maksavatkin jo useita kymppejä ja parhaasta merkkiloaderista saa pulittaa yli satasenkin. Vaikka et kilpamerkkainta omistaisikaan, niin tällaisella voit ehkäistä pallorikkoja myös perustason merkkaimissa.
Vuokrapaketeissa käytetään yleensä ihan perusloaderia. Tässäkin tapahtuu kehitystä koko ajan. Tiedän ainakin yhden yrittäjän, jolla on paketeissaan force-loaderit. Uskon, että tuohon suuntaan ollaan menossa pikkuhiljaa.
Itse omistan tällaisen force-loaderin. Käytin sitä myös Maverick-pumpun kanssa Simossa viime vuonna ja hyvin toimi. Ei ollut kuulan hajoaminen ainakaan pallon syöttönopeudesta kiinni.

-pasi

20.11.2010

Liikuntaa itikoille


Paintball on liikuntamuotona erinomainen. Siinä täytyy ajatella taktiikoita, se kehittää refleksejä, siinä tulee juostua eli on hyvää liikuntaa. Vielä kun tuohon lisää jännityksen, niin paketti on suurinpiirtein täydellinen.

Olenkin tässä pohtinut lajia yleisenä liikuntamuotona. Tulin siihen tulokseen, että paras tapa saada lajia eteenpäin olisi saada laji koulujen liikuntatunneille. Mielestäni muun muassa jalkapallo, yleisurheilu, hiihto ja muut perinteiset lajit ovat osaltaan aikansa eläneet eivätkä enää kiinnosta nuoria kuten aikoinaan. Tilalle tarvitaan nuorta porukkaa oikeasti innostavia ja kiinnostavia lajeja.
Tähän mennessä kaikki painttia pelanneet ovat lajista innostuneet ja tykänneet. Mukana on myös erään toisen asteen koulun opinto-ohjaaja, keski-ikäinen naishenkilö.
Aloinkin miettimään, että pakostahan tätä ajatusta on pyöritelty jossain päin Suomea. Täytyy olla.

Tein netissä pikaisen katsauksen aiheeseen ja sieltähän selvisi positiivisia juttuja.
  • Ville Ranta-Maunus ja Rami Kääriäinen ovat tehneet aiheesta tutkimuksen C.A.M.O Paintball ry:n toimeksiannosta. Ukkojen haastattelu löytyy täältä. Erinomaista! Kenenkään on siis enää turha kieltää paintball:n liikuntalajipuolta.
  • Porissa Ässä Reball tarjoaa koululuokille paintballia kumikuulilla (reball) pelattuna.
  • Taivalkosken kirkonkylän koulu on kunnostautunut asiassa järjestämällä oppilailleen paintball-pelin liikuntapäivänä.
  • Löysin myös sivun mistä koulut voivat hakea opetusmateriaaleja eri lajeista enkä harmikseni löytänyt paintballin materiaaleja. Paintball:n ohjeet pitäisi ehdottomasti saada tuonne hetimmiten, jotta koulut osaisivat ottaa tämänkin lajin huomioon.
On kuitenkin hyvä nähdä, että homma on jollain tasolla kouluissakin otettu huomioon. Aion henkilökohtaisesti hoitaa asiaa eteenpäin Raahessa. Kannustan myös muita alan yhdistyksiä ja yrityksiä tekemään asian eteen töitä. Eikö olisi hieno juttu, jos nämä yläasteikäiset nuoret pystyisivät pelaamaan paintballia liikuntatunnilla ja saisivat sitä kautta kipinän liikuntaharrastuksen aloittamiseen.
Itse olisin aikoinaan ollut etunenässä liikuntatunnilla jos vaihtoehtona olisi ollut paintball:n pelaaminen! Kun esimerkiksi rekkitangolla itsensä vääntäminen tai hiihtäminen kun ei meikäläistä niin hirveästi kiinnostanut. Uskon että kaltaisiani on muitakin.
Perästä kuuluu.

-pasi

Kuva by "blye eye tea"

14.11.2010

Isien ja poikien leikit

Ihan aluksi hyvää isänpäivää kaikille isille. Tämän päivän kunniaksi tarinaa isän ja pojan pelihetkistä.

Poikamme on nyt 6-vuotias ja kiinnostunut paintballista. Tämän vuoden Raatirollissa hän halusi ehdottomasti pelaamaan. Aikaisempi kokemus paintballista oli pellolle ja maaliin ampuminen isin kanssa. Tietysti hänellä on oma maski ja vanha Maverick leikkikaluna.

Olimme ry:n porukalla pystyttäneet 20x30m kilpakentän Museonrantaan. Tällaisella Sup'air-kentällä etäisyydet ovat hieman pienempiä kuin metsässä pelatessa, joten osumatkin saattavat sitä myöten tuntua enemmän.

Aikani epäröityä ja monta kertaa pojalta asian varmistaneena päätin antaa ukon kokeilla. Menin itse mukaan. Poika oli ihan täpinöissään. Myönnettäköön, että niin oli isikin. Laitoimme haalarit ja muut päälle ja eikun kentälle. Meidän puolella oli kaksi muuta pelaajaa ja vastapuolella kolme kaveria. Muut olivat yli 13-vuotiaita.
Olin jo tässä vaiheessa varma, että osuman tullessa pojalta pääsee huuto. Mietitytti vain kuinka iso.
Kuului "Peli käy!" ja juostiin aloituspaikasta lähimmän esteen taakse. Poika tähtäili suht hyvin ja ampui ja välillä osuikin, ainakin esteeseen. Itse tipuin heti, jäin tarkkailemaan tilannetta. Vastapuolen kaverit pääsivät hyville paikoille molemmille puolille. Pienen suhinan jälkeen osuma tuli oikealta puolelta. Itkuhan siitä tuli ja jouduttiin lähtemään pois kentältä. Tarkistimme vahingot porukalla ja siellä oli nätti pallon jälki. Teki varmaan kipeää. Aika hyvänkokoinen mustelma jäi pariksi päiväksi.
Nyt olin varma, että pojan pelit on pelattu muutamaksi vuodeksi.
Mutta ei. Taisi olla samana iltana tai seuraavana päivänä kun kuului kysymys: "Isii, milloin mennään taas pelaamaan paintballia?"

Pojan toinen kerta oli tässä syksyllä eräässä pelissä Piehingissä. Tässä pelissä oli toistakymmentä pelaajaa kerralla kentällä. Kaikki yli 13-vuotiaita. Kenttänä melko avonainen metsä. Käytännössä molempien puolten pelaajat näkivät toisensa jo aloituksessa. Täälläkin epäröin antaa pojan pelata, mutta taivuin sitten pojan tahtoon. Taas kentälle. Vastapuolen kanssa sovittiin ennen erää, että poitsua koskee samat säännöt kuin muitakin. Toisinsanoen armoa ei anneta. Pelissä poika eteni kuin vanha tekijä puiden lomassa ja tähtäili tosi hyvin. Tiputtiin ensimmäisessä erässä melko äkkiä.

Toisessa erässä päästiin hyviin asemiin parin ison puun taakse ja tiputti yhden ja pisti kuulaa ilmaan tosi hyvin. Vastustaja pääsi piirittämään meidät ja maalasivat minut. Poika oli hyvin piilossa kun on sen verran pieni. Hän ampui vielä loaderin tyhjäksi ja sen jälkeen vastapuolen kuula osui. En tiedä johtuiko paksuista vaatetuksesta vai mistä, mutta nyt ei itketty.

Voi sitä kikatuksen määrää pelissä sekä taistelutarinoiden tykitystä erien välissä ja pelin jälkeen. Poika meinasi haljeta ylpeydestä. Siinä isin mieli lämpesi, kun voi tarjota omalle pojalle noin innostavan kokemuksen.

Jälkeenpäin hämmästelimme kuinka hyvin tuon ikäinen pystyy pelaamaan. Hyvä kun jaksaa merkkaimen kantaa ja maski pysyy juuri ja juuri päässä.

Nykyään meillä puhutaan paintball-pelistä vähintään kerran viikossa. Koukussa on. Eipä tarvitse hakea peliseuraa kovin kaukaa. Kunhan poika kasvaa vielä vähän, niin pääsee mukaani useampaan peliin.
Värikuulapelin ikärajaa ei ole virallisesti määrätty. Yleisesti suositellaan 15-vuoden ikärajaa, mutta olemme nuorisolle kohdistetuissa peleissä käyttäneet 13-vuoden rajaa. Onpa muistaakseni joskus ollut 9-vuotiaskin pelaaja. Faktahan on, että nämä alle 10-vuotiaat pikkumiehet ovat "hieman" rämäpäitä. Ainoa mikä niitä rajoittaa on merkkaimen paino ja pään koko. Myös osuman tullessa mitataan miestä, tuleeko itku vai ei. Tämä nimenomainen 9-vuotias ei itkenyt kertaakaan, vaikka pelasi monta erää. Nostan hattua.
Mielestäni näiden tosi nuorten pelaajanalkujen täytyy antaa kokeilla värikuulapeliä valvotuissa olosuhteissa ja tietenkin vanhempien luvalla/valvonnassa. Tuossa iässä he ovat innostuneita ja paintball on yksi erittäin hyvä harrastusvaihtoehto myöhemmälle iälle. 12-13-vuotiaana voi jo ajatella aktiivista harrastamista. Alle 10-vuotiaita tyttöjä en ole nähnyt pelaamassa. Yli 13-vuotiaiden porukassa tyttöjäkin on.

Suosittelen kaikille isille ja äideille tuomaan lapsensa kokeilemaan paintballia, kun siihen on mahdollisuus. Samalla voi kokeilla peliä itsekin hyvällä syyllä. Mietin tässä, että olisikohan aihetta järjestää esimerkiksi isä-poika-pelit tai viikoittainen nuorten peli..

-pasi